maanantai 17. lokakuuta 2011

See Team America's base: check

Paivat alkaa pikku hiljaa kylmenemaan ja perinteisemmat syksyn saat asettua Amesin yliopistokaupunkiin. Kaksi viikkoa jalleen edellisesta blogimerkinnasta ja jotain kerrottavaakin on taas kertynyt. Shortsikelit jatkuivat viela toissa viikolle asti, mutta kuluneen viikonlopun aikana sai mita todennakoisemmin heittaa hyvastit kesakledjuille, kun paivalampotilat laski hieman reilun kymmenen asteen tuntumaan. Edellista edeltavan viikon perjantaina tutustuin hieman paremmin korealaiseen perinneruokaan, kun "paikallinen" koulukaveri kutsui minut ja muutaman muun tuttunsa syomaan omia kokkailujaan. Kaveri on alunperin syntynyt Koreassa, mutta asunut suurimman osan elamastaan Kaliforniassa Los Angelesin lahettyvilla. ...mista saadaankin hyva aasinsilta seuraavalle aiheelle. Viime viikolla tuli varattua liput Kalifornian road trip:ia varten, joka alkaa Las Vegasista ja paattyy San Franciscoon. Marraskuun loppuun sijoittuvalle Thanksgiving -viikolle varasin liput myos Miamiin. Eipahan ainakaan tarvi kylmasta karsia, toisin kuin nyt, silla asuntolan kamppa tuntuu olevan yksi iso jaakaappi talla hetkella.
Viime viikonloppuna suoritettiin taas melkoinen moottorimarssi muutaman valokuvan tahden, mutta samaan hengenvetoon taytyy todeta, etta nahty vaiva osoittautui kylla sen arvoiseksi. Kohteena Mount Rushmore, Badlands -kansallispuisto ja Crazy Horse -monumentti. Mount Rushmore on tullut kuuluisaksi Team American paamajana (katso video alempana!), joten pakkohan sita sitten oli paasta nakemaan! Badlands taas on nimensa veroisesti "karua maata". Kyseinen kansallispuisto ajettiin lapi lahes kaikkille nakoalapaikoille pysahtyen. Tahti rupesi kaymaan hieman hermojaraastavaksi samaan aikaan, kun Aasialaiset toverini poseerasivat jokaisen mahdollisen kuvan ja kuvakulman mita nakoalapaikoilta loytyi, joten paatin sitten itse luoda myos ikimuistoisen kuvan (katso kuva alempana). Vakuutus oli onneksi kunnossa, joten mitaan vaaraa pienessa stunttitempussa ei siten voinut olla.
Samalla reissulla vierailtiin viela intiaaneiden pyhatossa, ainakin tulevassa sellaisessa. Crazy Horse -monumentti on viela keskenerainen kaikille intiaaniheimoille omistettu jumalattoman kokoinen, mutta viela keskenerainen, kallioveistos. 1900-luvun puolessa valissa joku kaveri sai mahtavan idean tehda maailman suurin kallioveistos, ja viela ihan itsekseen. Tuloksena on vielakin keskenerainen tyo, josta on kasvot vasta valmiina. Valmiissa veistoksessa tulee olemaan puolikas hevonen ja intiaanisankarin ylakroppa. Henkilokohtainen veikkaus on, etta veistos valmistuu joskus neljannella vuosituhannella, suurin piirtein samoihin aikoihin kun salibandy nousee maailman pelatuimmaksi joukkuepeliksi.
Reissun aikana tuli ajettua kolmen eri osavaltion alueella, ja ajotunteja yhteensa 20.
Saldona kuitenkin paljon hienoja matkamuistoja ja kerrottavaa kotiintuotaviksi.

Awesome two weeks behind, again. The first weekend I had the chance to taste some traditional Korean food with some "local" people, thanks to the main chef Dean. The food was great, and the company even greater! The second weekend we went to Mount Rushmore, to see the "four heads", which operates as the base of Team America. It took 20 hours to drive there, but it was totally worth it! Along the way we also visited the, yet to be finished, Crazy Horse monument and Badlands national park. Stopping at every view point in Badlands, thanks to my Singaporean and Malaysian scenic-fanatic friends, I decided to take "an awesome picture of my own" (See pic below). This required some cliffhanger skills, thus most of the crew thought the idea was "just stupid". I think it was brilliant.


Badlands... look closely.

Mount Rushmore

Crazy Horse, the actual art work in the background.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Beat down Texas style

Lauantaina paatettiin taas vaihtariporukan kanssa suunnata tien paalle, maaranpaana talla kertaa parin tunnin ajomatkan paassa sijaitseva Tanger Outlets -"poistomyymalakeskittyma" (Williamsburg, IA). Vaatteita, kenkia, laukkuja yms. riitti vaikka milla mitalla ja halpaakin oli. Muutamat paidat, yhdet koriskengat ja lisaksi nelja kirjaa sielta tarttui kasiin. Rahaa ei mennyt sataa euroa enempaa, minka vuoksi taisinkin olla tehopisteiltani porukan heikoin shoppailija tassa noin viisi tuntia kestaneessa "power shopping" -rypisteksessa. Mutta, kuten sanontakin menee "ei se maara, vaan se laatu", voinkin todeta etta harvempi meista onnistui loytamaan rahoilleen yhta paljon vastinetta kuin allekirjoittanut! Loysin nimittain paikallisesta kirjakaupasta melkoisen harvinaisuuden, jota ei sitten luultavasti syksyn 2009 jalkeen ole yksikaan itseaan kunnioittava kauppias ole valikoimiinsa huolinut: "Think Like Tiger: An Analysis of Tiger Woods' Mental Game" :D  Mielenkiinnolla odotan, mita elamanviisauksia "Tiikerilla" on tarjota...
Shoppailukierrokselta kiiruhdettiin katsomaan koulun jenkkifutisjoukkueen kotipelia, jossa vastassa oli melko suuri koulu, University of Texas (Longhorns). Kotijoukkue, Iowa State University, oli aloittanut kauden komeasti kolmen ottelun voittoputkella, mutta talla kertaa vastustaja osoittautui liian ylivoimaiseksi. Itse olin paikan paalla puoliaikaan asti, jonka jalkeen tilanne oli 0-34. On varmaan sanomattakin selvaa, etta loppuunmyydysta pelista osa katsojista lipesi paikalta tassa vaiheessa. Lopputuloksesta en ole ihan varma, mutta eikohan siina turpaan tullut joka tapauksessa. No, aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta...


On Saturday it was time for some shopping, again. We rented cars and drove to Tanger Outlets Williamsburg, IA. My fellow companions even dared to trust their lives into my hands by letting me to take the wheel as we drove back... However, I think replacing the driver was a wise choice since, while on our way to Tanger Outlets in the morning, all of us decided to take a quick "power nap" before "power shopping", including the chauffeur. We got back right before the ISU - Texas football game which in the end turned out to be a serious beat down. I had to leave the game at half time, so bad it was...

Jack Trice Stadium, Football
Life lessons by Tiger... before, you know "what".
$348.00 is not something you would expect from an outlet store. I had to buy it, though...