perjantai 30. joulukuuta 2011

California Road Trip: LasVegas


Liian kauan on jalleen ehtinyt kulua edellisesta blogipaivityksesta, mutta viimeinkin loysin aikaa kirjoittaa taas kuulumisia rapakon takaa, piristamaan hartaimpien lukijoiden (kaikki ne kaksi, itseni mukaanlukien) synkkia talvi-iltoja. Tata kirjoittaessani olen matkalla kohti San Franciscoa tupaten tayteen ahdetussa bussissa, joulut on jo vietetty ja uuden vuoden juhlistamiset vasta edessapain.

Kalifornian reissulle suuntasimme kymmenen hengen vaihtariporukalla, ja kansallisuuksia oli yhtensa kolmelta eri mantereelta (Suomi 1, Australia 1, Malesia 1, Singapore 1, Taiwan 3, Etela-Korea 1, Espanja 1 ja Ranska 1). Ennen matkalle lahtoa itse kunkin oli selvittava koeviikon asettamista rasitteista, jotka allekirjoittaneelle eivat kuitenkaan olleet kummoiset (vain 3 tenttia, kurssien loppuarvosanat A-, B, B+, B- jos oikein muistan). Suuremman tyomaaran aiheutti jarjestelyt ennen matkalle lahtoa, jotta koko porukka saataisiin saatettua matkaan ilman suurempia ongelmia.

Joulukuun 16., perjantai-ilta, oli pyhitetty yhteiseen illanviettoon muiden vaihtareiden kanssa, ja edessa olikin muutamat hyvastelyt niille, jotka viettivät vain yhden lukukauden Iowa State University:ssa. Lento Kaliforniaan oli lauantai-aamulla klo 6, ja Des Moinesin lentokentalle suuntasimme jo klo 4, joten pe-la yona ei tullut nukuttua kuin vasta lentokoneessa.

Las Vegasiin saavuttiin paikallista aikaa klo 9 aamulla, ja lentokoneesta katsottuna itse kaupunki ei nayttanyt kovinkaan suurelta. Hotellimme (Riviera Hotel & Casino) sijaitsi Vegasin ytimen, “The Strip”, pohjois-osassa. Kyseinen hotelli on muuten sama paikka missa Hangover elokuvan “Alan” kay voittamassa $80,000 ;). Ensimmaisena iltana ehdimme kavella noin puolet “The Strip”:sta, ja vaikutelma oli juuri sellainen kuin minka elokuvista olin saanut: Casinoja, pelikoneita, korttipoytia, viiden tahden hotelleja, monenlaisia esityksia/naytoksia, limoja ja palmupuita katujen varrella.

Toisena paivana kiertelimme jalleen Vegasin  ytimessa, ja silmiinpistavinta oli etta koko “kasinokaupunginosa” oli taynna kopioituja nahtavyyksia muualta maailmalta: vapaudenpatsas, eifel –torni, riemukaari, colosseum jne. Henkilokohtaisesti mieleenpainuvimmat nahtavyydet olivat Bellagio -hotellin edessa sijaitseva suihkulahde(naytos) ja mustan pyramidin nakoinen Luxor -hotelli. Kolmantena paivana kaytiin viela katsastamassa MGM hotellin (ihan oikeat) leijonat ja koittamassa Circus Circus -kasinon sisalle rakennetun huvipuiston vuoristorataa.

Neljantena paivana matkamme jatkui kohti San Diegoa, ja edessa olikin kahdeksan tunnin bussimatka, joten lahes koko paiva kului tienpaalla. Seuraavana edessa oli San Diego, jonka matkamuistelmat paivittelen tanne niin pian kuin mahdollista.


 After a grueling exam week, our group of travellers could finally start the long-waited California road trip. But, before hitting the road it was time to say goodbyes to some of the exchange students who ended their only semester at Iowa State when the winter break started. Lots of good memories and fun time with these people, indeed. Thank you Benjamin, Benjamin, Hyunjeong, Emil, Markus, Wei Han, Raymund (and the list goes on and on, thank you all!).

After goodbyes it was time to visit the first stop of California Road Trip: Las Vegas! IMO, the city is exactly like in the movies, and by looking at the photos I posted below you can see why. The “center of gambling” in LV is located in the area called “The strip”. Our hotel (Riviera), which is also featured in the movie Hangover, was located in the northern part of the strip. The four days we spent in LV included a lot of walking and looking around, while enjoying the glamorous atmosphere the city holds: casinos, five-star hotels, shopping malls, limousines, streets with palm trees and the endless amount of shows they have.

Keeping it short, the next stop was San Diego, where we would spend 2-3 days. However, I will write another post about SD later this week. Also, still to come are stops in Los Angeles and San Francisco.


EDIT: Video added on May 27, 2012