lauantai 10. syyskuuta 2011

Just frickin' awesome!!!

Viikko lahti Minneapolis -reissun jalkeen kayntiin pienen flunssan kourissa, joka viela loppuviikosta yltyi kuumeiluksi. Olo kuitenkin koheni juuri sopivasti lauantain jenkkifutismatsia varten, joka oli asetettu alkamaan klo 11. Viiden tunnin younilla suuntasin heti aamusta noin puoli yhdeksan maissa Jack Trice Stadium:ille, silla muutama paikallinen tuttu oli neuvonut menemaan pelipaikalle pari tuntia ennen matsin alkua. Ovet avattiin yleisolle puolitoista tuntia ennen pelin alkua, ja juuri ennen porttia tajusin etta mukana ollutta reppuani en saantojen mukaan voisi stadionialueelle vieda. Siita sitten kavely takaisin asuntolalle ja paluu Jack Trice Stadium:ille puoli tuntia ennen pelia, mika ei kuitenkaan loppujen lopuksi osoittautunut yhtaan sen huonommaksi, silla lippu minulla joka tapauksessa jo oli. Peli oli jo pari paivaa ennen myyty loppuun , johtuen siita etta kyseessa oli odotettu paikalliskamppailu University of Iowa:n joukkuetta vastaan. Iowa State oli tietaakseni havinnyt joukkueiden nelja edellista kohtaamista, joten liikkeella oli (pelaajien lisaksi) suuri maara voitonnalkaisia Iowa State faneja. Stadionin edessa parkkialueet olivat taynna Iowa State fanitelttoja, joiden alla punapaitaiset ISU (Iowa StateUniversity) -fanit grillailivat pelievaat kuntoon ennen paivan todellista koitosta. Paikalle oli saapunut myos Hawkeyes (University of Iowa) -faneja sankoin joukoin ja vakijoukon seasta kuuluikin vahan valia kuittailuja vastapuolen faneilta toisille moelmmin puolin, joiden kohteeksi itsekin ISU-paita paalla kavellessani jouduin :)
Ennen pelia totuttuun tapaan molempien koulujen soittokunnat pitivat shownsa ja stadionin suurella naytolla esiteltiin Lahi-Idasta palanneita oman kylan poikia/ sotaveteraaneja. Lisaksi teemaan oli luonnollisesti lisatty kunnioitusta 9/11 -terrori-iskuissa menehtyneiden muistolle. Henkilokohtaisesti kaikkein suurimman vaikutuksen teki ennen pelin alkua suoritettu neljan havittajakoneen ylilento (kyse oli kuitenkin jenkkifutismatsista)! Heti havittajien kadottua nakyvista stadionilla lahti soimaan (Boston Bruinsin maalibiisinakin tunnettu) kipales. Siina kohtaa yleiso alkoi ylatasanteellakin pomppimaan siihen malliin, etta jalkojen alla olevat rakenteetkin notkui samaa tahtia ja tunnelma oli katossa! Syksyinenkin saa suosi pelipaivaa; pihalla oli auringossa reipas 25 astetta lamminta ja pelin jalkeen katsomosta poistuikin joukko auringonpolttamia futisfaneja. Itse peli kesti yli nelja tuntia ja kyseessa olikin todellinen trilleri. Kolmelle jatkoajalle venynyt ottelu pattyi lopulta kotikatsomon riemuksi Cyclones (ISU) -joukkueen voittoon ja heti peliajan paatyttya tuhannet katsojat ryntasivat kentalle juhlimaan ja onnittelemaan oman joukkueensa sankareita. Loppuunmyytyyn peliin oli saapunut katsojia 56 085 kpl, mika oli ISU:n historian toiseksi suurin kavijamaara jenkkifutispelissa.
Kaiken kaikkiaan matsissa kaynti oli erittain hieno kokemus, ja kausikortin haltijana tuleekin viela kaytya neljassa ennen joulua pelattavassa ottelussa + toivottavasti marraskuussa kautensa aloittavan miesten korisjoukkueen peleissakin.

I went to see my first football game ever, and what a thriller it was! The game was sold out and the stadium packed. The rivalry game between Iowa State University (Cyclones) and University of Iowa (Hawkeyes) went to 3-OTs and ended fortunately for the Cyclones' win. There were 56,085 people in the attendance which is the 2nd highest in Jack Trice Stadium's history. The game took four hours but people kept cheering the whole time, despite the sunburns they got standing in the sun.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti